Luontohavainnot
17.3.2007 lähtien
|
|
hormalainen - - 19.05.2009 22:42
18.5.09 valkoinen joutsen lipui Humppilanlahtea päin iltaruskon hämärässä tyynellä järvellä ja tuli Kotniemen rantaa kohden. Samalla kaksi jänistä pelästyivät ja juoksivat perä kanaa ylös rinnettä. Päivällä sinisorsa lensi vajan katolle ja sieltä kasvimaalle ja kaakatti äänekkäästi. Samoin joutsenet lentelivät edestakaisin järvellä levottomina. Lintujen laulu täyttää Horman rannat. Kukkien väriloisto on jo valloillaan. Valkovuokot vielä kukkivat aurinkoisilla paikoilla. hormalainen - - 14.05.2009 13:05
Rakeet piiskasivat kahteen otteeseen Hormjärven rantoja maanantaina 11.5.09. Hiirenkorvalla olleet koivut joutuivat raepiiskauksen vuoksi luopumaan osasta lehtiään. Vuoden ensimmäiset ukkoset jyrähtelivät järvellä. Vesi on n. + 10 C astetta. Ja sää oli edelleen vaihtelevaista. Välillä oli pilvistä, välillä aurinkoista, mutta tuulista. Tiistaina 12.5.09. jpk - - 25.04.2009 19:12
Jäät sulivat tänään Hormasta ja vesilinnut kuten joutsenet, telkät, kuikat ja sorsat kansoittivat välittömästi järven. hormalainen - - 13.04.2009 15:34
Kalasääksipariskunta havaittu Kotniemessä Kanneljärven puolella niemeä. Kurkiaura lensi Rajaportin suolle päin ja ilmeisesti laskeutui sinne. Vihertävän värinen pajulintupariskunta lensi hormalaisen ruusupensaaseen. Valkopipoinen potkukelkkailija uskalsi vielä jäälle Humppilanlahdessa. Ilman lämpötila on iltapäivällä + 5 C astetta varjossa. Kotniemessä havaittua - -
11.04.2009 14:15
Hei! Kotniemessä lintuja kiikarilla tähynnyt asukas on havainnut lehtokurpan. Västäräkki on palannut kotilaiturin viereen, johon se on aikaisempina vuosina tehnyt pesänsä. "Västäräkistä vähäsen." Kuovi nähty kolme päivää sitten Humppilanniemellä. Viherpeipot ovat jo pesimäpuuhissaan ja punarintakin lauleli iloisesti pihamaalla. Kuusen latvassa keikkui pähkinähakki - kiikareilla sen näki selvästi. Laulujoutsenet lentäneet ylitse. Ja todennäköisesti levähtäneet ja uiskennelleet Lohjanjärvellä, jossa on jo avovesi auki. Hormajärvi on taasen Humppilanniemen osalta vielä jään peitossa. Jää oli tänään vielä sinistä, mutta muutaman päivän kuluttua se muuttuu valkoiseksi, ja hapertuu. Joten jäälle ei kannata enää mennä, koska se ei kanna. jpk - - 05.04.2009 19:24
hormalainen - - 03.04.2009 13:49Kuulimme Hormalla Kehrääjän omalaatuista rukin poljentoa muistuttavaa ääntelyä. Kehrääjä on erikoinen yöeläjä josta on vaikea saada näköhavaintoa. Sillä on lintumaailmassa poikkeuksellinen kyky, koska se kykenee vaipumaan horrokseen. Sen normaali ruumiinlämpötila laskee lähelle ympäristön lämpötilaa jopa 10 asteeseen. Kehrääjän energiankulutus on säästöliekillä ja laji voi paastota yli viikonkin. Kevät on tullut Hormalle! Ensimmäiset sinivuokot ovat auenneet hormalaisen auringon paisteisessa rinteessä. Vaikka luntakin on koko pihalla n. 15 cm paikoitellen. Lumi sulaa aivan silmissä. Varjossa on tänään + 9 C lämmintä. Jäällä joku kalamies vielä uskalsi kävellä, tosin tätä ilman lämpemisvauhtia ei kauaa. Irma Rouhiainen -
- 01.03.2009 19:25Hiihtolenkki aurinkoisen iltapäivän päätteeksi toi unohtumattoman elämyksen. Kurvasin Hiidensaaren eteläkärjen ympäri, ja Mustasaaren takaa Karnaisten suunnasta, lähestyi joku eläin. Jäätä jolkutteli rauhallisesti ilves! Kerrankin oli kiikari mukana, kamera tosin itki pakkasessa "vaihda paristot" mutta jonkunlaisia kuvia sain oettua. Siinä se erämaan eläin tassutteli, välillä pysähtyi tuijottamaan ja ihmettelemään minua. Häiriintymättä iso mirri suuntasi koneladun poikki kohti Hiidensaaren notkelmaa. Jäljet erottuivat mainiosti tuoreessa lumessa. Toivottelin mirrille hyviä jänisjahteja. Beobachter - - 22.02.2009 12:04
Valitettavasti Observerin huomiot motorisoiduista mönkijä- ja kelkkahäiriköistä pitää paikkansa ja haitasta muodostuu pitenpiaikainen, kun on taas saatu kunnon jäätalvi. Kun ne muutamat olematonta egoaan moottorin rääkkäyksellä kohentamaan pyrkivät yksilöt eivät ota lainkaan huomioon muita jäällä liikkujia, luontoarvoja tai ranta-asukkaita, vaan aiheuttavat toistuvia vaaratilanteita, syyllistyvät kotirauhan meluhäirintään ja rikkovat maastoliikennelakia, niin kyseinen harvojen mototerroristien porukka suorastaan kerjää Hormalle kelkkailun täyskieltoa. Siitä joutuvat sitten kärsimään kaikki, eli myös meidän hoitokalastusporukan oivat latujen tekijät. Parempi olisi jos kelkkakansa itse saisi pahimmat häiriköt kuriin ja järjestykseen. Jos homma ei hoidu sisäisellä kurinpalautuksella, niin seuravassa pieni ote www.ymparisto.fi-sivuilta täyden kelkkakiellon hakemiseen: Kiellon tai rajoituksen hakeminen maastoliikenteelle Kiellon tai rajoituksen antamisen edellytykset Kuka kieltoa tai rajoitusta voi hakea? Miten kieltoa ja rajoitusta haetaan? Kuulutus ja muistutus Kuka asiasta päättää? Päätöksenteko Muutoksenhaku Käsittelymaksu Lupa kilpailla ja harjoitella Luvan myöntämisen edellytykset Muutoksenhaku Kiellon tai rajoituksen antamisen edellytykset Mikäli moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä maastossa ja moottorikelkkailureiteillä aiheutuu haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinoille, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle, voi alueellinen ympäristökeskus mainittujen haittojen ehkäisemiseksi tai liikenneturvallisuuden edistämiseksi kieltää niiden käyttämisen tietyllä maa-alueella tai jääpeitteisellä vesialueella taikka rajoittaa sitä. Kuka kieltoa tai rajoitusta voi hakea? Esityksen kiellon tai rajoituksen määräämiseksi voi tehdä kunta tai kunnan jäsen, paliskunta taikka sellainen viranomainen, yhteisö tai maanomistaja, jota asia koskee. Miten kieltoa ja rajoitusta haetaan? Kieltoa tai rajoitusta haetaan kirjallisesti siltä alueelliselta ympäristökeskukselta, jonka alueelle kieltoa tai rajoitusta haetaan. Kuulutus ja muistutus Alueellinen ympäristökeskus tiedottaa kielto- tai rajoitusesityksestä kuuluttamalla kunnan ilmoitustaululla. Kuulutuksen julkaisemisesta ilmoitetaan lisäksi vähintään yhdessä paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä. Niillä, joita asia saattaa koskea, on mahdollisuus esittää kirjalliset muistutukset asiassa alueelliselle ympäristökeskukselle. Kuka asiasta päättää? Alueellisista kielloista ja rajoituksista päättää alueellinen ympäristökeskus. Päätöksenteko Päätös asiassa tehdään, kun siitä on tiedotettu ja sitä on riittävästi selvitetty. Päätöksestä tiedotetaan kuuluttamalla samalla tavalla kuin esityksestä. Päätös annetaan tiedoksi esityksen tekijälle, asianomaiselle kunnalle, maanomistajalle tai haltijalle sekä asianomaisille valvonta- viranomaisille hyvissä ajoin ennen kiellon tai rajoituksen voimaantuloa. Samaan syssyyn kerron eräästä toisesta ongelmasta, joka liittyy jokamiehen oikeuksien laajuuden täydellisestä väärin tulkinnasta. Suomi on luopumassa jalkaväkimiinoista, mutta taas jälleen kerran joku sangen ystävällinen pilkkimies on käynyt liukumiinoittamassa vapaa-ajan kiinteistöni rannan. Ihmettelen kovasti, josko kysenen yksilö suorittaa tarpeensa sattumanvaraisesti luontoon myös omalla mahdollisella mökkitontillaan, tai puutarhaansa, jos sattuu asumaan OK-talossa. Täytynee etsiä jostain vanhat ahman raudat ja virittää ne pyyntiin, jos vaikka miinoittajan henkilöllisyys siten selviäisi. Observer - - 11.02.2009 15:56
Hormajärvikin tarjoaa paljon luontonautintoa talvellakin! Onnistuneesti sitä pilaavat kyllä moottorikelkat ja/tai mönkijät, jotka terrorisoivat rauhaa enemmän, kuin moottoriveneily konsanaan. Jotkut pilkkimiehet eivät näytä pystyvän kävelemään 10 metriä, vaan kelkka pitää käynnistää, jotta voi liikkua. Yhdistys voisi suosittaa asiassa jotakin, jos ei voida kieltää. Jorma Kari - - 19.01.2009 14:37
Olin eilen mukana käynnistämässä läntisen selän hapettimien pumppuja,jotka ovat olleet veden luontaisen täyskierron ajan pysäytettynä.Nyt veden pohjakerrosten hapetus toimii taas täydellä teholla,ja järven kunnostus edistyy.Pumput nostavat lämmintä vettä pintaan ja se yhdessä pystyvirtauksen kanssa sulattaa ja heikentää jään hapettimien ympärillä nopeasti.Alue tulee muutamassa päivässä vaaralliseksi liikkua laitteiden lähellä.Siksi varoalue on lippupoijuin merkitty,eikä lippujen sisäpuolelle ole syytä mennä. Vielä eilen pilkkireikiä oli aivan liian lähellä hapettimia.Toivomme, että hormalaiset muistaisivat varottaa hapetinalueesta myös vieraitaan ja erityisesti lapsia. hormalainen - - 18.01.2009 14:11
Hormalainen luisteli Kotniemen rantaviivaa pitkin Humppilanlahden suulta Saarensalmelle ja takaisin. Kymmeniä pilkkijöitä oli järvellä ja kalaa tulee hyvin, eritoten ahventa, sanoivat Horman kalamiehet. Jorma Kari -
- 13.01.2009 19:58Kuulkaa nyt hyvät ihmiset,miten on mahdollista,että mökkirannoilta löytyy tänään useita täysin merkitsemättömiä miehen mentäviä avantoja.Luulisi hatarallakin talonpoikaisälyllä varustetun ranta-eläjän ymmärtävän,että vaarapaikat on tekijän aina hyvin näkyvästi merkittävä.Niin on todella syytä tehdä,eikä kyse ole pelkästä muodollisuudesta. Tänään eräs turvallisesti rantoja kiertänyt retkiluistelija oli hukkua avoimeen merkitsemättömään avantoon mökkirannassa Pelimäen kupeessa.Hänet pelasti ainoastaan rautainen kunto ja vuosikymmenten kokemus järvellä liikkumisesta kaikkina vuodenaikoina.Ulkopuolisia auttajia ei lähimailla ollut.Tällä kertaa onni oli mukana onnettomuudessa,mutta ihmishengen menetys oli jonkun törkeän huolimattomuuden vuoksi lähellä. Jäätilanne Hormajärvellä on leudon sään myötä nyt muuttunut nopeasti,eikä jäällä liikkuminen ole suositeltavaa ainakaan ennen perjantaita,jolloin ennusteen mukaan taas pakastaa. jpk - - 04.01.2009 21:17
Horman jäällä oli aurinkoisena pyhäpäivänä runsaasti luistelijoita. Lumeton jää onkin luisteluun mitä parhain. Irma Rouhiainen -
- 04.01.2009 12:34Terveiset Talvianlahden jäältä! Hyvin jää kesti potkukelkan alla, railojen kohdalla näkyi paksuutta olevan kymmenisen senttiä. Sileää, kovaa, mustanhopeista jäätä koko lakeus - ei ole tällaista jäätä nähty vuosiin. Arka talviaurinko kurkisti juuri ja juuri vastarannan mäen yli, kauaksi kaikkosi pimeä sateien syksy. Ja talvipäivän lyhyt auringonpaiste kultasi jään kuviot. Keskellä selkää jääkansi oli ohuempaa, viisisenttisen kohdalla otettiin takaisin tulosuuntaan. Hapettimen alue oli jo merkitty, kiitos "pojat" ! Triljoonien jääkiteiden monimuotoisuus kirjoi jäätä, rantakasvien törröjä, kiviä, rantapuiden juurakoita. Punertava johta jäässä herätti ensin ihmetystä, onko leväkavustoa? Sitten ahaa: tervelepän pikkukävyistä oli tippunut ruosteenvärisiä siemeniä. Pian ilmestyi lähipuuhun parvi tiputtelijoitakin: vihervarpuset ruokailivat sirkutellen. jpk - - 11.11.2008 20:01
hormalainen - - 30.10.2008 14:19Pimeän laskeuduttua on kuulunut lehtopöllön korkeataajuista ja voimakasta ääntelyä. Lauantaina 25.10.08 joutsenpariskunta lipui Kurikkalahden tuntumassa, ja lensi järven yli. Aurinko paistoi lämpimästi. Seuraavana päivänä, sunnuntaina olikin sitten syysmyrskyisempi ilma. Irma Rouhiainen - - 01.10.2008 22:08 Syyskuun viimeinen aamupäivä oli ihanan aurinkoinen, ja veneenkipparin kanssa päätimme lähteä perinteiselle Hormanristeilylle. Kahden akun voimalla puksuttelimme pohjoisrantaa, kahviteltiin Saarensalmen kallionkueessa, josta sitten Hiidensaaren ympäri kotiin. Hiljaiselta rannat ja kesäkodit vaikuttivat. Näkösyvyys vaihteli läntisen selän 320 cm -260 cm. Jantoniemen kärjessä lipuivat vastaan ensimmäiset levähippuset, ja senjälkeen niitä olikin monin paikoin. Levät näyttivät olevan sinertäviä eli hiljalleen hajoamassa, eikä missään kohdassa paksuna mattona. Helennokan tienoilla näkösyvyyttä tuli 230 cm, Sairavanlahdella lukema laski pohjaan, joka erottui selvästi kunnes Vanhankylälahdella tuli syvempää vettä. Neljä aikuista ja kolme harmaata nuorta kyhmyjoutsenta lounasti rauhallisesti saaren rantavesissä. Sairavanlahden pari kesää sitten valloittanut karvalehti näytti kadonneen kokonaan. Rantojen isot "heinät" erottuivat selvästi toisistaan: osmankäämin vaalea varsi ja komea sikarilatva, harvat korteikot, tummanvihreät järvikaislat ja vaaleat isosorsimokasvustot siellä täällä. Järviruoko oli monimuotoisin: Saarensalmessa röyhypäisiä ja kesävihreitä; kapeat kasvustot olivat useimmiten kukkimattomia mutta vielä vihreitä, mutta Talvianlahden puolella ruovikko oli syksyistä: ei montaakaan röyhyä latvassa, lehdet kuivuneita. Paleltumista ei voi tarjota syyksi, koska vesi on vielä yli 10 -asteista. Tiaisten ja muiden pikkusirputtajien iloksi ruovikossa on miljoona kirvaa, mutta riittääkö kirva-armeijakaan kuivaamaan isojen kasvien lehdet noin totaalisesti. Ero Lohjanjärven rantojen korkeisiin, "läpisoutamattomiin" tiheikköihin on silmiinpistävä. Muutaman sorsan, telkän ja Kulmakarilla torkkuneiden harmaa-ja selkälokkien lisäksi kirjattiin kaksi muuttoparvea: puolenpäivän tuntumassa n. 40 kurjen parvi kipusi termiikissä ylös, ylös ja lopulta aurana kohti etelää. Vähän myöhemmin hanhiparvi taivalsi kohti länttä. Yksinäinen kuikka pyyhälsi lentoon läntisellä selällä, ja katsoi parhaaksi laskeutua Saarensalmeen venemme edelle. Sitten kyllä sukeltaen liukkaasti karkuun. Vedenpintahan on ollut aika matalalla: pitkin rantoja erottui kivenmurikoiden ja lohkareiden vyö tavallista selvemmin. Mutta Ukulikiveä /Ukulisteniä - joka mainitaan Hiidenkartanon yhtenä rajapyykkinä - ei vieläkään löytynyt. Risteilyn ajoitusta ei voi moittia: kymmenen minuuttia rantautumisen jälkeen ryöpsähti rankka sadekuuro, ja lokakuu toi syyssateet tullessaan. hormalainen - - 23.09.2008 13:00
Käpytikka nakutteli sähkötolpan kärjessä etsien ruokaa. Aurinko paistoi ja oli n. + 16 C lämmintä. Vaahterat loistavat keltaoransseina. Palokärki kyttäsi vanhaa kantoa, muttei uskaltanut laskeutua puun latvalsta hormalaisen ollessa sadonkorjuu puuhissaan. Hormalaisen omenat ovat kypsyneet, eikä matojakaan näy, kuten viime vuonna. Oravakin varastoi pähkinäpensaan satoa omiin piilopaikkoihinsa. Veden pinta oli maanantaina sileän tyyni. Timo Raunio - - 08.09.2008 16:21
Myöskin Hormassa sukeltaneena haluan tuoda esiin muutaman näkökannan käytävään rapumertakeskusteluun. Valitettava tosiasia on, että naruttomia pyydyksiä löytyy aika ajoin pohjasta, mutta ei niitä kohdallemme ole mitenkään tavattoman usein osunut. Kuitenkin aina moisen kohdatessamme olemme ne tuoneet mukanamme ylös ja päästäneet mahdolliset vangit vapauteen. Sen sijaan pulloja ja muuta roinaa löytyy joka sukelluksella. Pullot olemme suosiolla jättäneet sinne, koska kahluu- ja jäätymissyvyyden alapuolella oleva lasi ei ole mitenkään haitallista meille tai luonnolle. Joskus jopa päin vastoin. Viime sukelluksella löytyi mm. hillopurkkiin majansa tehnyt rapu. Toinen majaili ilmeisesti rullakosta tms. peräisin olevan kääntöpyörän ja sen "lokasuojan" väliin muodostuneessa luolassa, joten tuokin "saaste" sai jäädä pohjaan jatkamaan uusiokäyttöään... Mikäli sukeltaja jostain syystä ei kykene löytämäänsä pyydystä tuomaan ylös käsissään eikä sukellusvarusteisiinsa mitenkään kiinnittämään, niin pitäisin kyllä minimitoimenpiteenä pyydyksen tyhjentämistä ja vaarattomaksi tekemistä, vaikka sen sinne pohjaan joutuisi jättämäänkin. Rapumerta on helppo avata ja avonaisena jättää pohjamutaan pystyyn. Katistan nielun voi taivutella umpeen tai minimissään jättää edes tyhjennusluukun auki. Ehdotettu merkitseminen sen sijaan ei yleensä onnistu, ellei eritoten olla suorittamassa etsintäoperaatiota, koska harvan sukeltajan vakiovarusteissa on poiju naruineen. Jos poiju onkin, niin se on "muovikassityyppinen" ilmalla täytettävä pussi. Mitään ylimääräistä kiinteää kelluttavaa materiaalia sukeltaja ei mukaansa huoli; ne pakolliset lyijypainot kun painavat jo ihan tarpeeksi ilmankin. Sen sijaan yksi sukeltaja kyllä kykenee vaivatta kuljettamaan mukanaan vaikka useampaakin rapumertaa, varsinkin jos niistä löytyy sen verran narun tähteitä, että ne voi jollain tavalla sitoa yhteen. Systemaattinen etsintäoperaatio voidaan toki järjestää, ja itsekin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi mukaan, mikäli moinen järjestetään ja jos ajankohta vain sopii. Pelkäänpä kuitenkin, että tulokset jäävät laihoiksi, vaikka etsittävien pyydysten summittainen sijainti tiedettäisiinkiin. Naapurini Jomi on sieltä urakalla etsinyt perämoottoria, jonka uppoamispaikka tiedettiin "ihan tarkkaan". Ei vaan ole löytynyt useista sukelluksista huolimatta. Vaikka järvemme vesi on suhteellisen puhdasta, niin siinä on kuitenkin aika paljon humusta ym. partikkelia, vaikkei levää olisikaan. Näin ollen vaakanäkyvyys useimmiten jää metrin parin luokkaan ja 10-15 metrin syvyydessä alkaa olla tosi hämärää. Esineen löytyminen siis edellyttää jollei nyt ihan käsikopeloa niin sen, että se on juuri sukeltajan reitillä ja vieläpä ensimmäisellä yliuinnilla. Räpylöiden aiheuttamat virtaukset nostavat pohjamudasta pilviä, jotka nollaavat pitkäksi aikaa näkyvyyden jopa leveämmältä alueelta, kuin mikä pystytään pohjasta kerralla havainnoimaan. Kunnollinen etsintäoperaatio edellyttää siis lukuisien sukeltajien voimin toteutettua haravointiketjua ja vähänkään isomman alueen haravointiin tarvitaan useita sukelluskertoja. Yhden tai parin sukeltajan suorittama ns. ympyräharavointi köyden kanssa ei tahdo oikein toimia Hormassa mudan pöllyämisen takia. Toki pienemminkin resurssein sieltä voi muutama pyydys löytyä ihan sinne-tänne-uimis-menetelmällä, jos hyvä tuuri käy. Mutta kaikkien siellä olevien "miinojen" raivaaminen on kyllä toiveajattelua. TR Risto -
- 08.09.2008 16:10Kadonnutta mertaa on vaikea löytää, vaikka vesi kirkas - jos sukeltajat merkitsevät, nostetaan pois! Eilen (su 7.9.08) Kotniemen länsi-rannalla tonttimme kohdalla pienessä pohjukassa kai selvästi sinilevää!! Simo Merne -
- 03.09.2008 14:56Uudessa jäsenkirjeessä 3/2008 on sukeltajan antamaa järkyttävää tietoa Horman pohjassa olevista naruttomista rapupyydyksistä ja niiden vangeista. Niitä ei voi kukaan ilman sukelluslaitteita käydä hakemassa pois. Useimmat niistä ovat ravustajien tahattomasti kadottamia. Koho on irronnut, lanka katkennut tai moottorivene ajanut kohon irti jne. Itse olen menettänyt vuosien kuluessa noin 5 mertaa, ja joka kerta on ollut surullinen tapahtuma, koska seuraukset ovat selvät. Sukeltajan raportti antaa aiheen kysyä: Miksi hän ei päästänyt katiskan tai mertojen vankeja vapaaksi kulloinkin sukeltaessaan tai, vielä paremmin, päästänyt sukelluksista merkkipoijun ylösnostoa varten. Näin tekee tottunut sukeltaja. Merrat maksavat lähes 15 euroa kappale. Onko hormalaisten joukossa tai tuttavapiirissä sukeltajia näitä kadotettuja nostamaan? Asiaan pitää ehdottomasti saada tämän suuntaisia pelastusratkaisuja. Simo Merne Jorma Kari - - 31.08.2008 20:29
Eilen oli kalakaverini kanssa mahdollisuus käydä yhdistyksen sihteeri-Irman saunalaiturilla viemässä aina ahkeralle ja ystävälliselle Irmalle pari saalissiikaa kiitokseksi monista maistuvista kokouskahvituksista,jotka hän on monien virallisten toimien lisäksi vuosien varrella hoitanut.Samalla tuli puheeksi hylätyt pohjassa makaavat rapumerrat,joista sukeltaja-ilari on yhdistystä valistanut.Kiitoksia tiedoista. Pelkillä puheilla asia ei kuntoon hoidu,vaan jonkun on jotain tehtävä.Hoitokalastusryhmä lupaa hoitaa asian yhdessä kalastuksen valvojien kanssa,mikäli sukeltajat merkitsevät törkeydet näkyvillä kohoilla ja ilmoittavat alueen,mistä merkki löytyy.Koho ja naru tietysti palautetaan merkitsijälle. Siispä yhdessä toimeen hienon järven puolesta !!! Irma Rouhiainen -
- 10.08.2008 12:08Aamupäivällä 9.8. Talvianlahdella, rantamatalassa polskutteli vähän isomman pyörteen tekevä sukeltelija, joka kiikarilla paljastui härkälinnuksi. Se uiskenteli sitten lahden keskelle, ravisteli nokassaan olevaa saalista tomerasti, useaan kertaan. Saaliin varpaat sätkyttelivät surkeasti: ravun kävelyraajat erottuivat selvästi. Välillä lintu sukelsi,ja jossain vaiheessa saalis muuttui vaaleaksi, ilmeisesti kuorenpalaset irtosivat. Isoa saalista oli vaikea niellä, nokka pystyssä kakistelua oli pitkään. Osia siitä pääsi irti, koska lintu sukelsi ja nousi iso pala nokassaan pintaan uudelleen. Arvelin ravun olleen juuri kuorenvaihtotoimissaan, kun härkälinnun tikarinokka iskeytyi siihen. Vastarannalla harmaahaikara seurasi patsaana härkälinnun touhua. Irma Rouhiainen -
- 04.07.2008 11:32Talvianlahden pohjukkaa peittää valkea matto:järvisätkin kukkii harvinaisen runsaana. Paikallinen muistitieto 50-luvulta sanoo, ettei tuollaista ole koskaan nähty ennen. Järvisätkin on raikkaan, puhtaan ja kirkkaan veden kasvi, jonka näkeminen on hieman sattumanvarauista: muutamina vuosina sitä ei näe lainkaan, sitten jonain kesänä lauttoina ulpukkavyöhykkeen syvemmällä puolella. Kukka on valkoinen, herkkä tiputtamaan terälehdet niin, että keltaiset heteet jäävät jäljelle. Lehtiä on sekä kelluvina liuskaisina ja hapsuista koostuvina palloina vedenalla. Pitkä vaalea varsi seurailee aaltojen liikettä. Järvisärkin on sukua niittyleinikille, joskus olen kuullut sille nimen näkinleinikki. Näkyykö muilla lahdilla? Irma Rouhiainen -
Anna-Stiina Heiskanen - - 04.07.2008 11:24Havaintoja näkösyvyydestä: 4.7. 2008 Talvianlahdella tein kolme mittausta: 5,40m, 5,80m ja 6,70m Jälkimmäinen on oma ennätykseni; erikoista oli että suurin lukema tuli lahden keskeltä ja pienemmät kauempaa selältä. kerrostuneisuutta, matalampi kohta ym kelpaisi selitykseksi. - 01.07.2008 15:59Useilla paikoilla on havoittu runsasta rihmalevää, joka kasvaa kiinnittyneenä vesikasveihin tai pohjaan. Hain eilen näytteen Jantoniemen länsipuolelta, ja kyseinen levä tunnistettiin Suomen Ympäristökeskuksessa viherleväksi (Spirogyra ja Oedogonium lajeja). Nämä levät eivät ole myrkyllisiä mutta kylläkin runsaasti esiintessään epämiellyttävän näköisiä... jpk - - 29.06.2008 21:39 Viikonlopun aikana näimme hormalla mm. joutsenpariskunnan jolla oli viisi poikasta, ravun, kookkaan vaskitsan, palokärjen, aamuyöstä kirkkaan kiiltomadon ja pitkästä aikaa muutaman simpukan. Pekka Taitto - - 23.06.2008 09:35
Harmaahaikara on pitkään viettänyt aikaansa Hiidensaaren pohjoisrannalla Sairavanlahden tuntumassa. Mahtaako olla pesä läheisessä puussa, vai voisiko pesiä rannan risukasassa? Mielenkiintoinen seurattava. Kristina Packalén -
- 18.06.2008 20:45Havaittu Kurikkalahdessa n. 4 kpl kaakkureita, yksi silkkiuikku nappasi kalan, naaras isokoskeloita poikasineen ja kuultu kui-ku-kui kuikkalinnun laulavan. jpk - - 15.06.2008 20:12
Vaskitsa ja rantakäärme loikoilivat rantapenkereellä iltapäivän auringossa vajaan metrin päässä toisistaan. Anna-Stiina Heiskanen -
- 13.06.2008 16:33Ei vielä sinileviä näkyvissä - viileät ja tuuliset ilmat ovat pitäneet sini- ja muutkin levät poissa. Kesäkuun alkuviikoilla oli tosin paljon männyn siitepölyä veden pinnalla, mutta se on jo vähitellen hävinnyt. Levähavainnoista voi soittaa minulle numeroon: 040-8258188. Tarkistan ja välitän tiedot edelleen valtakunnalliseen leväkatsaukseen (www.ymparisto.fi). Tarvittaessa voin ottaa myös näytteen tunnistettavaksi. Mukavaa alkukesää! Anna-Stiina Heiskanen hormalainen - - 13.06.2008 14:35
Näin tukkasotka pariskunnan Kurikkalahden tuntumassa. Linnut laskeutuivat rantamaalta veteen kovalla vauhdilla säikähtäen lähelle tulevaa hormalaista. Ilma on ollut hyvin vaihtelevaista ja paikallista. Aurinko paistoi tänä aamuna, ja yhtäkkiä alkoi sitten sataa vettä. Viime päivinä on ollut melko sateista, vaikka aurinkokin on näyttäytynyt joka päivä jopa muutamia tunteja. jpk - - 03.06.2008 17:26
Olen tehnyt lähes päivittäin havaintoja rantakäärmeistä sekä kuivalla maalla että rantavedessä. "Ranta jossa on runsaasti kasvillisuutta, aurinkoinen paistattelupaikka ja sopiva kivikko yöpymis-, ja piiloutumispaikaksi on rantakäärmeen unelmakoti." Rantakäärme on rauhoitettu laji. Pekka Taitto - - 02.06.2008 22:27
Ensimmäinen oma havaintoni kahdesta laulujoutsenesta varhain aamulla 2.6. Sairavanlahdella. Komea oli "laulu" lentoon lähtiessä. jpk - - 26.05.2008 19:46
jpk - - 25.05.2008 18:51Tänään tein havainnon emosta ja kuudesta telkänpoikasesta. Tänään teimme havainnon kevään ensimmäisestä koskelopoikueesta (emo ja 6 poikasta). Kristina Packalén - - 15.05.2008 21:15Joutsenpari juhlisti lämmintä ja aurinkoista äitienpäivää uimalla arvokkaasti kohti Kurikkalahtea. Keskiviikkona neljä vesilintua, todennäköisesti kuikkalintuja, uiskentelivat Kurikkalahden tuntumassa. Sitruunaperhonen lensi keskiviikkona iloisesti koleasta säästä huolimatta ja löysi puutarhan kukkia. Sen jälkeen se jäi kohmeissaan kivelle patsastelemaan häiriintymättä valokuvaajan linssistä. Lemmikit kurkottelivat kohti aurinkoa, ja huojuivat kirpeässä tuulessa Horman rannalla. Päivisin on ollut kirpeän kylmää n. + 10 C astetta ja sen allekin, öisin on ollut hallaa. Tosin onneksi aurinko on paljastanut kirkkaat kasvonsa päivisin. Saa nähdä tuleeko kesällä mustikkaa, sillä halla vahingoittaa eniten maan pinnan tuntumassa kasvavia ja kukkivia kasveja. - 11.05.2008 09:3511.5.2008 Aamusella hirmuinen kaklatus ja huuto kantautui lahdelta: laulujoutsenpari oli aamiaisella ja kanadanhanhea äksytti. Mekkala oli korvia rikkova. Joutsenet siirtyivät ruokailemaan kohti pohjukkaa, hanhi ärhenteli lähellä pikkusaarta siipiään heristämällä. Lähellä rantaviivaa erottui vielä herra Sinisorsa, tukkakoskelopariskunta, herra Punasotka ja aamupalaa kalasteleva telkkä. Ei huono saalis parin minuutin kiikaroinnilla. Irma Rouhiainen - - 19.04.2008 09:34Laulujoutsenpari lipui 18.4. illalla Talvianlahdella. Kylmä yö kuorrutti Jantoniemen puolen läntisestä selästä riitteeseen. - 15.04.2008 21:17Läntisen selän kalasääksipariskunta on nähty jälleen, kertoi Martti Kunttu. Annetaan pesimärauha komealle linnulle! Irma Rouhiainen kävi 14.04.2008 10:16Talvianlahden jääpeite sinnitteli pitkään, vaikka selkä oli jo vapautunut. 12.4. iltapäivällä kova tuuli painoi jäämurskaa pohjukkaa kohti: kilisi, helisi, sihisi, kohisi, rahisi ja ritisi yhtä aikaa. Lämpökäyrään tuli hauska mutka, kun rantavesi jäähtyi lähelle nolla samalla kun vesi 7m syvyydessä lämpeni. Vielä tänään on lahden varjonpuolella jääreunus ja telejä lillumassa. Vesi on nyt kauttaaltaan 2,5 asteista. Yhden päivän katiskasaalis: neljä särkeä kissoille ja kymmensenttinen mateenlapsi. hormalainen kävi
13.04.2008 15:27
Hormajärven veden lämpötila oli 12.4. Kotniemen länsipuolella lähellä Humppilanlahtea + 4 C astetta. Jäätä ei ole enää näkyvissä. jpk kävi
09.04.2008 18:38
Navakan lounaistuulen ja vesisateen seurauksena itäisen altaan jääpeite suli aamupäivän aikana. Joutsenet, lokit, telkät sun muut vesilinnut lentelevät järven yllä. Irma Rouhiainen -
- kävi 09.04.2008
11:409.4. aamulla liplatteli läntisellä selällä komea sula. Jo eilisenä päivänä sulan saattoi ennakoida, sillä vedenlämpö 1 m ja 7 m syvyydessä oli kivunnut + 2 asteeseen. Rannassa vesi on vielä kylmää, pikkuisen nollan yläpuolella, vaikka rantaa pitkin kiertää kapea sulaveden suikale. Sinisorsapariskunta räpiköi siinä ruokaa ja tulevaa pesäpaikkaa etsien. Iltahämärissä kurnutti lehtokurppa soidinlentoa harjoitellen: kevättä kevättä. hormalainen kävi
06.04.2008 14:08
jpk kävi 04.04.2008 18:54Yksinäinen joutsen lensi Kotniemen yli Hormajärven selälle päin. Vettä alkoi sadella iltapäivällä. Jäätä on vielä järven pinnalla, muttei enää kanna, eikä houkuttele myöskään pilkkijöitä. Ilma + 6 astetta iltapäivällä klo 14. Sisilisko oli herännyt talvihorroksesta. Hormajärven rannalta kävi 25.03.2008 11:14 Jään paksuus Kotniemen rannalla n. 15 cm maanantaina 24.3. Isolla selällä järvi auki. Upea talvikeli, tuuli puhalsi. Hohtava hanki järven jäällä, pilkkijät kokeilivat onneaan ja saivat mm. 15 cm pituisia ahvenia. jpk kävi 20.03.2008 18:53 Harmaapäätikka vieraili syöttöpaikan alkukevään vilinässä. Maassa siemeniä nokkiva mustarastas antoi kyytiä oravalle jonka piti kipaista hetkeksi puuhun. Sitruunaperhonen oli herännyt talvihorroksesta ja lenteli iltapäivän auringossa. Varjossa lämpötila oli noin +8 astetta. Orava, kaksi talitiaista ja mustarastas aterioivat syöttöpaikalla sulassa sovussa. jpk kävi 18.2.2008 ja kirjoitti: Pikkutikka juhlisti vierailullaan
syöttöpaikkamme touhukasta arkea.
Kristina Packalén kävi 21.1.2008 ja kirjoitti: Kolme
punatulkkua paistatteli auringossa sunnuntaina korkealla koivun
latvassa Horman rannalla. Aurinko paljasti hehkuvana hohtavat kasvonsa
iltapäivällä klo 14 jälkeen. Ohuen sileä
jääpinta heijasti taivaan
värit sellaisenaan. Järven selkä ja rannat olivat
vielä vapaata vettä.
Aallot löivät ohuen jäänpeiton reunamaan.
Tämä aiheutti ilmeisesti
kitisevän narskuvia ääniä. Aivan kuin olisi
kuunnellut kaukaisen ja
suuren lintuparven ääntelyä...
hormalainen
kävi 18.1.2008 ja kirjoitti:
Hormalainen
hieraisi silmiään 18.1.08. Järvi oli hävinnyt
maisemasta ja tilalla oli
lähes umpivalkea sumumuuri. Taisi olla melkein vuoden pimein
päivä,
sumua oli myös maalla laajalti ja pimeys laskeutui klo neljän
tietämillä, koko Lohja oli sumuinen. Lunta ei ole ollut
vähään aikaan.
Ilma + 3 C astetta. "Voi tätä talvea", huokailee hormalainen.
hormalainen kävi 6.1.2008 ja kirjoitti: Jään
paksuus oli eilen vain 2 cm, tänään n. 3 cm
Kurikkalahden tuntumassa.
Ovatko pilkkijät tehneet reikiä ohueen jäähän?
Mikäli näin on,
uhkarohkeaa. Isolla selällä ei ole vielä
jäätä. Ilma on - 7 C.
jpk
kävi 28.12.2007 ja kirjoitti:
Voimakkaan
lounaistuulen ja suhteellisen
lämpimän kelin seurauksena Horman jääpeite on
sulanut.
jpk
kävi 21.12.2007 ja kirjoitti:
Näin valkopukuisen
jäniksen joka näytti kovin suojattomalta lumetonta
metsää vasten.
Samassa yhteydessä toivotamme itäisen altaan rantamilta rauhallista Joulua kaikille jotka seuraavat tätä foorumia. hormalainen
kävi 17.12.2007 ja kirjoitti:
Järvi oli ohuessa
jääpeitteessä lauantaina 15.12. ainakin Humppilanlahden
ja Kurikkalahden kohdalla.
jpk
kävi 7.12.2007 ja kirjoitti:
Jääpeite
on sulanut vesisateiden ja suhteellisen lämpimien öiden
seurauksena.
Joutsenpariskunta voi taas lipua arvokkaasti sulassa järvessä.
Soutaja
kävi 30.11.2007 ja kirjoitti:
hormalainen
kävi 24.11.2007 ja kirjoitti:Soutaja
on vetänyt veneen vesiltä jo aikoja sitten. Nyt soutaja on
tehnyt
havainnon rannaltaan, että Kurikkalahti olisi jo
jäässä.
Ilma oli tänään
hormalla -4 C astetta. Järvi oli täysin tyyni, mikä
edesauttoi sen jäätymistä. Ohutta jäätä
oli veden pinnalla vain rannoilla ja se oli n. 3 millin paksuista jos
sitäkään.
hormalainen
kävi 17.11.2007 ja kirjoitti:
Hormajärven pintaan on
muodostunut paikoitellen ohutta jäähilettä. Eli veden
pinnassa on hieman jähmeämpiä alueita. Ilma oli - 5 C
astetta päivällä.
Kristina Packalén kävi 15.11.2007 ja kirjoitti: Horman vesi oli 15.11. + 2 C
astetta. Hormajärvi ei ole vielä jäässä.
Vesimittarin narussa tosin oli pieni jääpala.
jpk kävi 14.11.2007 ja kirjoitti: Noin kymmenen jotsenen muodostama
aura lensi päivällä horman yli kohti länttä.
Tali ja sinitiaiset sekä käpytikka nokkivat kilvan
talipalloa. Keli alkaa tuntua talviselta.
jpk
kävi 3.11.2007 ja kirjoitti:
hormalainen
kävi 29.10.2007 ja kirjoitti:Ensilumi laskeutui hormalle. Vesi
ja ilma olivat + 8 C sunnuntaina 28.10.2007. Lehdet ovat
pääosin jo
tippuneet puista, ja harmaa on vallitsevana sävynä. Muutamat
keltaiset
lehdet vielä roikkuvat sitkeästi oksissa kiinni.
Irma Rouhiainen
kävi 23.10.2007 ja kirjoitti:
Hormajärvellä
on viime päivinä ollut levää pinnalla ajalehtivina
ohuina nauhoina ja
lauttoina, jotka kertyvät tyyninä päivinä
suojaisiin lahtiin.
Sinilevien joukossa saattaa olla myrkyllisiä kantoja, joten
rannasta
otettua vettä ei pidä käyttää kuin korkeintaan
kasteluun. Levien määrä
vaihtelee hyvin nopeasti tuulista ja virtauksista riippuen.
Syksyinen leväkukinta on useina vuosina toistunut juuri syyslomaviikoilla lokakuun puolessavälissä. Kesän aikana syvemmällä kasvaneet levät nousevat näkyville pintaan veden lämmön laskiessa 10 o alapuolelle. Muutoinhan kuluneena kesänä Hormajärven vesi on ollut kirkasta ja kaunista. Länsi-Uudenmaan Vesi-ja Ympäristö yhdistyksen tutkija Aki Mettäselle kiitokset levien lajimäärityksestä. jpk kävi 1.10.2007 ja kirjoitti: Huomasimme sattumalta että
lepakko on muuttanut saunamme katonharjan alle.
jpk kävi 20.9.2007 ja kirjoitti: Tein itäisellä altaalla havainnon
kahdesta joutsenesta.
jpk kävi 10.9.2007 ja kirjoitti: Tänään
teimme havainnot pienenpienestä sisiliskosta ja pienestä
uiskentelevasta rantakäärmeestä. Myös
palokärki on ilahduttanut meitä
useana päivänä laulullaan ja oravan syyskiireet senkun
jatkuvat.
Orastavia ruskanmerkkejä alkaa olla näkyvissä.
Talvianlahden
lämpötilaseuranta on edistynyt, kahdesta mittarista kolmeen.
Mittareita
on yksi lähellä rantaa vajaan metrin syvyydessä, toinen
noin viiden
metrin syvyydessä, vertailukohtana saunan verannalla auringossa
oleva
anturi.
Elokuun 12. päivänä mitattiin huippu: 24 pinnassa, 19 astetta syvemmällä, siitä pintaveden käyrät ovat laskeneet. Nyt on ollut jo viikon verran 16 astetta, syvyydestä riippumatta. Vaikka auringonpaisteessa oleva mittari kertoo ilman nopeasti lämpenevän, veden lukemissa ei muutosta tapahdu. Illalla ja aamuisin veden yllä on sumuhuntu, järven vesi on ilmaa lämpimämpää yli puoli vuorokautta. Mikä mahtava lämpövarasto! Irma Rouhiainen
kävi 10.9.2007 ja kirjoitti:
Ikävä
havainto ravustamisesta: ilmeisesti kesän hyvät rapusaaliit
ovat
houkutelleet pitkäkyntisiä ravustajia. Sumpuista ja merroista
on
hävinnyt isojakin saaliita. Ollaanpa kaikki tarkkoina, hoksottimet
auki
kuin ravun saksiraajat, jos oudosti käyttäytyviä
saalistajia liikkuu
omassa tai naapurin rannassa!
Kristina Packalén kävi 9.9.2007 ja kirjoitti: Hormajärvi-yhdistyksen
kesäjuhlilla yhdistyksen Jorma Kari kumppaneineen ilmoitti:
"Kalastakaa, kalastakaa ja kalastakaa. Järvi ei kalastamalla kalasta lopu! Päinvastoin. Järvelle se tekee vain hyvää." Minkälaisia kalasaaliita on Hormajärvestä tänä kesänä tullut? Nyt on kalamiesten ja -naisten aika kertoa kalajuttuja... hormalainen kävi 9.9.2007 ja kirjoitti: Hormalainen
hieraisi silmiään katsoessaan järvelle päin kello
kuuden aikaan
lauantaiaamuna. Järvi oli hävinnyt maisemasta ja tilalla oli
umpivalkea
sumumuuri. Hormalainen meni takaisin nukkumaan, ja myöhemmin
aamulla
auringon paistaessa sumusta ei näkynyt
jälkeäkään.
Soutaja kävi 30.8.2007 ja kirjoitti: Syksy hiipii Hormajärvelle. Aamulla ilman lämpötila oli + 8. Viileän raikas ilma, kosteus ja tummenevat, pitenevät varjot kertovat menneestä kesästä. Soutaja ihaili viime yönä taivaalla suurena möllöttävää kuuta, joka kirkasti elokuista yötä.
hormalainen kävi 24.8.2007 ja kirjoitti: Klo puoli viiden aikaan aamulla Hormajärven yllä taivaankansi repesi. Taivas kumahteli ja jyrähteli voimakkaasti aivan kuin viimeistä päivää olisi eletty. Lukemattomat ja tiheästi iskevät salamat valaisivat kirkkaasti koko järven. Hormalaisesta näytti siltä kuin osa salamoista olisi iskenyt suoraan veteen, myös sade piiskasi järven pintaa raivoisasti. Nykyajan hormalainen tunsi itsessään suurta nöyryyttä mahtavien luonnonvoimien edessä. Mitäköhän entisaikojen hormalainen tuumasi ollessaan ukkosmyrskyn armoilla...
Kristina Packalén kävi 21.8.2007 ja kirjoitti: Kymmenisen
kanadanhanhea lensivät auramuodostelmassa Kanneljärven
Opistolta selälle päin
melko lähellä rantaa ja n. viiden metrin korkeudella veden
pinnasta. Vesi on
vain n. +
Hormalainen 2 kävi 8.8.2007 ja kirjoitti: Näimme
ravun
kuljettavan saksissaan hopeana kiiltävää pikkukalaa.
Ravut lähtevät liikkeelle
iltasella, samaan aikaan kun kalaparvet uiskentelevat matalassa
rantavedessä.
Kyseinen rapu piiloutui eväänsä kanssa rannan koloon.
Ravuista tulee
kuoriutumisen jälkeen pyyntikelpoisia 2-3 vuodessa.
Täpläravulle
ihanteellisimpia elinympäristöjä ovat suuret,
kivikkoiset tai kiinteäpohjaiset
järvet yleensä n. 0.5 -
jpk kävi 6.8.2007 ja kirjoitti: Matelioista olen Itäisen Altaan rannassa tehnyt tänä kesänä havainnot rantakäärmeistä, sisiliskoista, vaskitsasta ja sammakoista.
Raimo Karjalainen kävi 5.8.2007 ja kirjoitti: Hormakonkari
Jorma
Karin havainnot voi kerrakin (vitsi) vahvistaa. Hienoja lintuja, an
sich.
Mielenkiintoista on odottaa tulevia vuosia tämän lajin
suhteen.
Irma Rouhiainen kävi 5.8.2007 ja kirjoitti: Talvianlahden
suunnassa on alkanut veden lämpötilan seuranta. Mittarien
anturit on sijoitettu
1m ja 5m syvyyteen, paikassa on vettä vajaa Lukemat
saadaan sähköisesti kaapelien välittäminä.
Alkutilanne 29.7. näytti samaa
lämpötilaa koko viiden metrin vesipatsaassa, mutta pilviset
ja viileät päivät
laskivat 31.7.-4.8. pintaveden 19,2 ℓ, syvemmällä llä
vesi on pysynyt hieman
lämpimämpää, 19,4ℓ aina tähän
päivään asti ( 5.8.). Pintavesi on kohonnut takaisin 20,0 ℓ helteisen aamupäivän 5.8. aikana. Anturien keskinäinen kalibrointi on <0,1 ℓ tarkkuudella, absoluuttinen kalibrointi odottaa tarkempaa mittaria.
Soutaja kävi 3.8.2007 ja kirjoitti: Kotniemen kotirannassamme koputteli puuta tänä aamuna palokärki. Se myös "vihelteli" ja vastarannalta vastasi toinen yksilö tähän ääntelyyn.
Kristina Packalén kävi 2.8.2007 ja kirjoitti: Kaksi
aikuista
jänistä juoksivat mökkitiellä pakoon
pyöräilijöitä. Ne jäivät
ihmettelemään
hakkuualueelle ja tien reunaan. Korvat vain näkyivät risujen
joukosta. Ilma on
viileä ja tuulinen. Vesi hieman alle +
Irma Rouhiainen kävi 1.8.2007 ja kirjoitti: Hormakonkari Jorma Kari kertoi nähneensä kolme merimetsoa Salmenkarin kivillä, jo aikaisemmin kaksi yksilöä oli lennellyt Hormajärven itäosissa, nyt kalastajalinnut tarkkailivat Saarensalmen kala-apajia.
jpk kävi 23.7.2007 ja kirjoitti: Teimme
havainnon
kuparinruskeasta noin 30cm pitkästä vaskitsasta.
Kristina Packalén kävi 23.7.2007 ja kirjoitti: 22.7.
viisi kuikkaa
nukkui illalla suojaisessa Kurikkalahdessa sunnuntaina. Kaksi
kanadanhanhea
lensi selältä Humppilanlahteen päin rannan suuntaisesti.
Irma Rouhiainen kävi 16.7.2007 ja kirjoitti: Onko Hormajärven alueella näkynyt lepakoita? Millaisissa paikoissa, olosuhteissa niitä näkyy? Pihavalojen kajossa niitä heinäkuun alussa näkyi, samaa ympyräreittiä siuhkimassa kymmenkunta minuuttia. Onko muualla näkynyt?
Irma Rouhiainen kävi 16.7.2007 ja kirjoitti: Iltaristeilyllä
16.7.akkukäyttöisestä moottoriveneestä
hartiavoimilla toimivaksi liikuntalaitteeksi
muuttuvalla purtilolla. Lokkeja siellä ja täällä,
harmaa-selkä- ja kalalokkeja
yksin, kaksi tai kolmin uiskenteli laineilla, liiteli taivaalla ja
syöksysukelteli saaliin toivossa. Sorsapoikueita pulikoi rannassa, rouva tukkakoskelo lapsineen torkkui iltalevolla saarennokassa, pari teini-ikäistä telkkänuorukaista etsi iltapalaa selällä sukellellen. Kuikkia oli kerääntynyt 16-17 yksilön komeaksi parveksi Jantoniemen kärjen lähelle; kuuden kanadanhanhen perhe oli uskaltautunut ylittämään läntistä selkää. Illan kruunasi laiskasti kaarteleva kalasääksi, joka purjehti Lohjanjärven suuntaan. Västäräkit ja muut pikkutiitiäiset mukaanlukien: ei hassumpi lintuilta. Näkösyvyyksiäkin
tuli mitattua: Talvianlahden vaihtuessa läntiseksi seläksi Viime syyskesän ruskehtavan sameaa vettä ei enää näkynyt kierroksella Rouvasaaren ympäri. Veden kirkkautta ei voi moittia, kun vielä muistaa että viime aikoina on satanaut aika lailla, ojien kautta on tullut "kura"vettä, ja tuulet ovat velloneet vesimassaa sekaisin. Viistosta tulevat auringonsäteet voivat hiukan lisätä näkyväisyyttä, mutta tuskin oleellisesti. Mahtavin
havainto oli Kotniemen rannoilla kukkivat tiheät
nuottaruohokasvustot.
Hentoja, lehdettömiä vedenpinnasta kohoavia varsia, joissa
vaaleanpunertavat
pienet kellokukat nuokkuvat. Nuottaruoho tunnetaan puhtaan veden
lajina. Kun
vieressä huojui vielä toinen puhtaan veden laji,
ruskoärviä, ja siellä täällä
vielä kolmaskin: valkokukkainen järvisätkin, tuntuivat
leväkukinnot vaanivan
kaukana. Paluu arkeen odotti kotirannan katiskoissa: rapuja ja isoja suutarinjötiköitä. Ravuillehan pitää vielä toivotella näkemiin, mutta isoilta saksiniekat näyttivät. Suurin pikimestari painoi puolitoista kiloa. Tulihan taas muutama pohjanpöllyttäjä pois järvestä.
Soutaja kävi 14.7.2007 ja kirjoitti: Havaitsin eilen yöllä ulkona portaillamme kiiltomadon (Lampyris noctiluca), joka nimestään huolimatta on kovakuoriainen. Kyseinen tasainen valopiste on vaaleanvihreä ja muistuttaa nykyihmisen mielestä paljolti elektronisten laitteiden valoa. Eläin loistaa pimeässä elimistössään kemiallisessa reaktiossa valmistuvan valon avulla. Ilmiö tunnetaan nimellä bioluminesenssi. Kiiltomatonaaras ohjaa valollaan koiraita luokseen. Kiiltomatonaarailla ei ole siipiä
Hormalainen 2 kävi 13.7.2007 ja kirjoitti: Humppilanniemen ja Kotniemen välissä havaittu neljä aikuista kuikkaa. Ne lipuivat nelistään illalla peilikirkkaan järven pinnalla ja uivat kohti vaaleanpunervaa iltaruskoa.
hormalainen kävi 10.7.2007 ja kirjoitti: Pihapiirissämme
on
joka kesä liikuskellut metsäjäniksiä (Lepus
timidus). Tänä kesänä on havaittu
ainakin yksi aikuinen ja yksi poikanen. Metsäjänikset saavat
3–15 poikasta
vuodessa yleensä kahdessa eri poikueessa. Jäniksen poikaset
pystyvät
huolehtimaan itsestään runsaan 2 viikon ikäisinä.
Pennut ovat lähes hajuttomia,
mikä edesauttaa niiden selviytymisessä pedoilta.
Metsäjänis voi elää jopa
13-vuotiaaksi.
jpk kävi 7.7.2007 ja kirjoitti: Nautimme eilen kesän ensimmäiset oman metsän mustikat.
Paul Packalén kävi 6.7.2007 ja kirjoitti: Näin klo neljän aikaan aamulla kaksi hirveä uimassa Humppilanlahdesta päin rannan suuntaisesti isommalle selälle. Hirvet olivat sarvettomia. Hirvien lisääntymiskierto alkaa loppukesällä, jolloin urosten sarvikudos on kehittynyt täyteen mittaansa.
jpk kävi 2.7.2007 ja kirjoitti: Tänään teimme havainnon kahdesta harmaahaikarasta.
jpk kävi 1.7.2007 ja kirjoitti: Pikkulintu ajoi mäntyoravanpoikaa takaa. Oravanpojalla taisi olla "pahat" mielessä?
jpk kävi 1.7.2007 ja kirjoitti: Poimimme ja paistoimme kesän ensimmäiset luonnonantimet eli tatit. Hyvältä maistui!
jpk kävi 1.7.2007 ja kirjoitti: Näimme harmaahaikaran itäisen altaan rannassa.
jpk kävi 1.7.2007 ja kirjoitti: Näin vuoden ensimmäisen sammakon. Kovin harvinaisiksi ovat käyneet.
Kristina Packalén kävi 29.6.2007 ja kirjoitti: Olen
havainnut
matalassa rantavedessä paljon pikkukalaparvia. Kaloja on
niissä ollut monia
satoja. Isommat ahvenet n. 15-
Soutaja kävi 28.6.2007 ja kirjoitti: Kotirannassamme
asustaa ainakin kolme rantakäärmettä. Havaitsin 24.6.
kaksi aikuista ja yhden
poikasen. Toinen isommista, tummempi, meni laiturilta uimaan, ja
pienempi n. Rantakäärme
munii 8-53 munaa kesä-heinäkuussa ja poikaset ovat
kuoriutuessaan noin
hormalainen kävi 28.6.2007 ja kirjoitti: Varis
värjötteli
rappusilla pöyhistyneine höyhenineen kello kuuden aikaan
aamulla. Sen silmät
menivät vaihdellen umpeen ja auki. Se oli löytänyt melko
suojaisan
torkkumapaikan. Ilma on tuulista, sateista ja koleaa, ilman
lämpötila vain +
Hormalainen 2 kävi 27.6.2007 ja kirjoitti: Silkkiuikku nousi veden pintaan viiden metrin päähän uimarista ja lähti uimaan poispäin. Silkkiuikulla on varpaissa molemmin puolin uimaliuskat, joilla se saa muita vesilintuja huimemman uimanopeuden. Jalat sijaitsevat takaosassa vartaloa.
hormalainen kävi 26.6.2007 ja kirjoitti: Telkkä ja kuusi poikasta uivat kotilaiturin ohitse. Emo oli vartioimassa kauempana järvellä ja pienet poikaset, joilla oli mustavalkoinen pää uivat laiturin ohitse. Yksi poikanen joutui kiertämään veneen ja otti kiihdytysvauhdin saavuttaakseen sisarensa. Räpylät sutivat hurjaa vauhtia veden pinnassa, kun taas vartalo oli veden yläpuolella.
jpk kävi 13.6.2007 ja kirjoitti: Viime päivinä koskelo on näyttäytynyt 8 poikasensa kanssa itäisellä altaalla.
hormalainen kävi 13.6.2007 ja kirjoitti: Näin eilen sorsapoikueen, jossa oli seitsemän poikasta.
julia kävi 12.6.2007 ja kirjoitti: näin rantakäärmeen vedessä 2.6.07
Kristina Packalén kävi 11.6.2007 ja kirjoitti: Humppilanniemen kärjessä olevalla pienellä saarella pesii lokkipariskunta. Lokit hätyyttelivät saaren lähelle menevää soutuvenettä hätähuudoin valkoisten roiskepommien kera. Hellettä on ollut jo pitkään.
jpk kävi 29.5.2007 ja kirjoitti: Tänään itäisellä altaalla lämpötila oli varjossa +27 astetta.
jpk kävi 22.5.2007 ja kirjoitti: Näin tänään itäisellä altaalla kevään ensimmäiset telkkä (10> poikasta) ja sorsa (<10 poikasta) poikueet.
Kristina Packalén kävi 21.5.2007 ja kirjoitti: Tuomet
kukkivat
Hormajärven rannan tuntumassa.
Kristina Packalén kävi 17.5.2007 ja kirjoitti: Veden
lämpötila oli
illalla klo 18 n. yhden metrin syvyydessä +
Irma Rouhiainen kävi 17.5.2007 ja kirjoitti: Näkösyvyys 17.5. illansuussa, pikkuaallokossa 2m ja kauempana 2,5m. Kuikan kuikuilua kuului 11.5. samana päivänä haapanan vihellys kantoi järveltä. Silkkiuikku äänteli 14.5. Katiskan saaliit ovat olleet ahvenensinttejä -kissojen iloksi pääasiassa. Saksiniekkoja on yleensä mukana, nytkin yhden ravun pyrstö oli lupaavasti isojen mätimunien suojana. Kyhmyjoutsenpari on ottanut lahden ruokapaikakseen, pesää en ole nähnyt, joten lienevät nuoria ja hurvattomia.
Irma Rouhiainen kävi 19.4.2007 ja kirjoitti: Läntisellä
selällä
veden pintalämpötila 19.4. klo 11 oli +5 astetta,
näkösyvyys
Horman rannoilta kävi 17.4.2007 ja kirjoitti: Horma välkkyy jo vapaana - jäät lähtivät niin, että perjantaina 13.4. oli selkä suurin piirtein avoin, mutta vielä aamulla 17.4. oli iso jäälautta läntisellä selällä kunnes tuuli pirstoi sen.
Kristina kävi 14.4.2007 ja kirjoitti: Jäät
ovat lähteneet
Hormajärvestä.
Lauri Kivinen kävi 9.4.2007 ja kirjoitti: Tänään toisena pääsiäispäivänä todistimme upeaa luonnonnäytelmää kun jäät kumisivat, jylisivät ja ratisivat pakkasyön jälkeen. Jylinä eteni voimakkaana järvialtaan päästä päähän koko aamun. Muutama lämmin päivä ja jäät ovat hävinneet.
Kristina kävi 25.3.2007 ja kirjoitti: Kotniemessä
mittari
näytti varjossa +
Raija Rouhiainen kävi 25.3.2007 ja kirjoitti: nähty kevään ensimmäiset leskenlehdet Talvialla su 25.3.07
sami rouhiainen kävi 23.3.2007 ja kirjoitti: Nähty kurkia pe 23.3.07 Talvialla.
Kristina kävi 17.3.2007 ja kirjoitti: Hormajärven
jään
paksuus maaliskuun 2007 alussa oli n. _______________________________________________________________________________
Kiitos kaikille havainnoitsijoille! |