Kun on aika juhlia 35-vuotista taivalta, ei sitä kannata tehdä pienellä porukalla. Tästä saatiin osoitus lauantaina 25.7, kun reilusti yli 120 henkeä juhlisti Hormajärvi-yhdistyksen merkkipäivää.
Sadetta pelättiin, mutta niin vaan saatiin koko tilaisuus vedettyä läpi kuivin jaloin.
Juhlat avasi puheenjohtaja Riku Auvinen, joka iloitsi suuresta osallistujamäärästä. Hän valotti puheenvuorossaan myös yhdistyksen ponnistuksia suunnitteilla olevan Jantoniementien kosteikon tiimoilta.
-Nyt näyttää hyvältä, mutta vielä on muutama ratkaiseva seikka selvitettävänä. Mikäli asiat sujuvat suunnitellusti, voidaan rakentaminen suurella todennäköisyydellä aloittaa jo tulevan syksynä.
Avauspuheenvuoron jälkeen päästiin kunnolla vauhtiin, sillä taikuri Kim Wist järjesti sellaiset naurujuhlat, että oksat pois. Kiitos, Kim, aivan vallattomasta esityksestä.

Väliajalla yleisölle maistuivat maukkaat tarjoilut ja kupponen kahvia.
Hieman vakavampaa asiaa juhliin toi kaikkien tuntema historioitsija Torsti Salonen, jonka esitelmä Hormajärven ja sitä ympäröivien alueiden historiasta oli tavattoman mielenkiintoista kuultavaa.

Päivän sympaattisin esiintyjä oli kuitenkin pyyteetöntä työtä tehnyt Venla-aasi, jonka kyytiin pääsivät niin nuoret kuin vanhatkin.
Juhlakansa vaikuttikin poistuvan synttäreiltä tyytyväisinä. Tavattiin tuttuja, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja saatiin vielä syödä herkkuja – ihan paras kesäpäivä siis!

